Sunnuntaina käytiin äitin kanssa tekemässä jäljet Piikkiöön. Pitkästä aikaa Nattellekin tehtiin kunnon jälki. Äiti teki meille kisamittaisen jäljen, josta löytyi kulmiakin. Joka 10 askeleella oli makupalat, mutta keppejä en vielä laittanut, koska Natta ei osaa niitä ilmaista. Jälki sai vanheta noin 30 minsaa. 

Liikkeelle lähdettäessä Natta lähti varmoin ottein liikkeelle. Natta käytti nenäänsä todella tehokkaasti ja tiesi tasan tarkkaan mihin piti mennä. Ite yritin sitten torperoida Nattan tekemistä kiskomalla liinasta, vetämällä Nattaa muka oikeaan suuntaan. Äitin piti koko ajan vieressä olla estämässä ja kieltämässä hommaa. Natta paikansi hyvin myös namit matkalla. Pientä pyörimistä namien jälkeen tapahtui alussa, mutta pian Nattan eteneminen rupesi olemaan todella sujuvaa.

Puolessa välissä jälkeä oltiin kiputtu jo pienen mäen päälle. Siellä Nattalle sitten iski epäusko omasta tekemisestä. Natta vaan pyöri ympyrää, eikä oikein tiennyt että mihin pitää mennä. Hetken siinä sitten vaan ihmeteltiin ja tauon jälkeen jatkettiin taas matkaa. Jälleen Natta lähti tekemään nätisti töitä ja vaikea alamäkikin meni ihan kivasti. Ihan jäljen lopussa Natta vasta rupesi ajamaan jotain eläimen jälkeä. Onneksi jälkeä oli enää jäljellä siinä vaiheessa vaan parisen metsiä.

Kokonaisuutena olen todella tyytyväinen Nattan tekemiseen. Nyt kun en tiennyt ite, missä jälki menee en myöskään suuremmin pilannut Nattan tekemistä. Pitää vaan luottaa siihen koiraan, että kyllä se osaa. Jäljestäminen oli ihan kivan näköstä, ehkä hieman korkealla Natta jäljesti (mikä johtuu siitä, että ollaan nyt keskitytty enemmän hakuun).

Nyt loppu vuoden pitää ajaa enemmän vieraita jälkiä niin pellolla kuin mettässäkin. Ja ne kepit. Jos saisi opetettua tuolle kakaralle ne ennen kuin katoan maailmalle.