Lauantaina aamulla lähdettiin koirien kanssa lenkkeilemaan Halkolammelle, tarkotuksena käydä normi lenkki ja samalla käydä uimassa. Ekalla lammella oli jo aamulla porukkaa sen verran, ettei viittitty jäädä siihen, joten käveltiin 500 metriä kauemmaksi Väärälammelle.

Siellä ei ollut yhtään ketään, joten sain ihan rauhassa uida ja Tempokin pääsi uimaan. Tempo oli niin hellyyttävä, kun se laiturilla vinkui veteen pääsyä. Tempo piti laskea laiturila tekeen ja sitten rannalta kävin nostamassa pikku schipperken maihin. Ja Tempolla oli hauskaa. Itekin kävin uimassa kolme kertaa ja kyllä se vesi olikin lämmintä. Sinne olis voinu jäädä pidemmäksikin aikaa.

Uintireissun jälkeen lähdettiin sitten käppäilemään kohti autoa. Ajattelin tällä kertaa lähteä toiseen suuntaa, kiertää lammen ja päästä siitä Halkolammen hakupaikalle. Ihan ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Me vaan jatkettiin matkaa kohti rinnekodin merkkejä ja jossain vaiheessa eksyttiin niin, että jouduttiin middle of nowhere. Mulla ei ollu mitään hajua, että missä oltiin ja suuntavaistokin oli tehny tehtävän siinä vaiheessa. Sitä vaan yritti arvata, missä sitä olis.

Laistikan tieltä käveltiin suoraan, koska kuvittelin sieltä pääseväni metsän kautta Vihdin tiellä. No, siellä ei tietenkään ollu yhtään mitään ja tehtiin turhaan sellanen 4 kilsan lenkki. Siinä vaiheessa iski paniikki tai ei paniikki, mutta halusin kuitenkin saada varmuuden mihin päin piti mennä. Onneksi äiti taas paikansi mut kartalta ja neuvos oikeen suunnan ja tien autolle. Melkein käytiin Nurmijärven rajalla kääntymässä.

Koko lenksun pituudeksi tuli 16 km ja aikaa meni sellaset neljä ja puoli tuntia. Lämmin ilta asetti oman jännitys momentin ja Nattaa tuli juotettua millon missäkin kuraojassa. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se, että ei ollut se kuumin päivä ja koiratkin jakso ihan hyvin kävellä koko reissun.

Kotona olikin sitten kaksi väsytty koiraa ja mun todella rikki olevat jalat. Hengissä selvittiin. No, onneks seuraavalla kerralla tietää, että tonne ei ainakaan mennä.