Tiistaina töiden jälkeen lähdettiin pitkästä aikaa kunnon mettälenkille, koska lämpötila oli vihdoin siedettävissä lukemissa. Tarkotuksena oli samalla reissulla katsastaa, että löytyykö mustikoita No, viime vuoteen verrattuna mustikoita on tosi vähän ja ne on niin pieniä. Jos pari viikkoa vielä odottais ja kävis sitten katsastamassa tilanteen uudestaan.
 
Natta sai mettässä painella niin paljon kuin halusi. Yleensä Natta hengailee siinä muutaman metrin päässä. Oltiin kävelemässä kahden mettän välisellä polulla. Yleensä Natta on tuossa kohtaa kiinni, mutta ajattelin että olkoon irti tällä kertaa. Vähän ajan päästä huomasin koiran kadonneen johonkin kuin tuhka tuuleen. Nattaa ei näkyny yhtään missään ja vaikka kuinka huutelin, niin koiraa ei kuulunu eikä näkyny. Puolen tunnin huutelemisen ja ettimisen jälkeen mulle rupes iskemään jo lievästi sanottuna paniikki. Tässä vaiheessa päätin käydä hakemassa puhelimen kotoa, koska eihän mulla tietenkään ollut sitä mukana. Tämän jälkeen takasin mettään. Hetken aikaa siellä Natta huutelin ja muutaman minuutin päästä koira tulikin takasin sen näkösenä, että mitäs sä täällä yksinään seisot ja huutelet. No, onneksi neiti tuli ehjänä takasin. Tässä tapauksessa loppu hyvin, kaikki hyvin. Toivon todella, että tuo oli ensimmäinen ja viiminen kerta, kun Natta tuolla tavalla häviää. Sitä en tiiä, että miksi oli lähtenyt, mutta vahvasti epäilen, että jonkun hajun perään on mennyt.
 
Käytiin kotona vähän rauhottumassa ja lähdettiin Hyvinkäälle Riinan tsekkiin. Nattan selkä oli paremmassa kunnossa kuin viimeksi, eikä treenailut ollut vaikuttanut siihen mitenkään. Lantio oli kuulemma hieman vino, mutta sekin saatiin kuntoon. Elli taitaa selkäongelmat olla voitettu juttu tällä kertaa. Seuraavan kerran mennään Riinalle vasta lokakuun lopussa ellei mitään takapakkia tän kanssa tule.